Eilen meille muutti koiraherra Masi, vähän päälle viisivuotias touhukas vipeltäjä. Virtaa piisaa kuin pienessä kylässä ja hauskaa on ehtinyt olemaan jo. Kävimme heti aamusta koirapuistossa riehumassa, se on tuossa ihan vieressä, vilkkaampi puisto, mutta ei siellä ketään aamu kuudelta ole, joten saimme rauhassa temmeltää ja tutustua. Namien avulla vähän opettelimme miten "tänne" käsky toimii, ihan kesken leikin ja juoksun ja kyllä tuo herkkusuu samointein tuli namia hakemaan. Se oli sellaista pientää lisäkivaa siellä juoksentelun ohessa. Välillä Masi jahtasi minua ja välillä minä jahtasin Masia, välillä Masi sitten vain nuuhkutteli tai kieriskeli lumessa. Reilu tunti siellä vierahti heittämällä ja tarkoitus olisi mennä iltasella uudelleen, mutta varmaan kauemmalle koirapuistolle, sillä se on hiljaisempi.
Masi oli aamulla ihan innoissaan siitä, kun näki parvekkeelta, että lunta pyryttää oikein kunnolla, tassulla kaapi parvekkeen kaiteen seinämää, katsoi sadetta, sitten minua. Teki hyvin selväksi, että nyt on kiva keli. Mikäs siinä, itseäkään ei lumipyry haitannut yhtään enää siinä vaiheessa, kun näki miten koira on ihan onnessaan sankasta lumisateesta, jossa ei eteensä nähnyt kunnolla. Sellainen ilma on minullekin hyvä ilma, josta koira pitää.
Tämä aamu on tosiaan ollut oikein mukava, mutta on kodin vaihdos vaikeaa Masille kuitenkin. Hän on hieman säikky ja pelokas eikä eilen illalla meinannut ruoka maistua, meni se sitten lopulta parempiin suihin, mutta selvästi on ihan outoa joutua kahden tuntemattoman ihmisen kidnappaamaksi talouteen, jossa on vielä kaksi kissaa.
Toisen kissan kanssa Masi tulee oikein hyvin toimeen, nuuhkivat toisiaan ohi kulkiessaan ja leikkivät jo vähän hippaakin tässä aamulla. Mutta toista kissaa Masi tuntuu aristavan, jopa pelkäävän. Kissan ei tarvitse kuin istua eteisen lattialla niin Masi ei uskalla kävellä eteisen halki keittiöön. Siinä vaiheessa uusi emäntä tulee hätiin ja houkuttelee koiraa sanomalla: "Masi, tule, tule tänne, tule vaan" ja samalla hätistellen kissaa kauemmas ja Masi uskaltaa sitä mukaa edetä huoneesta toiseen. Eiköhän se pelko pian haihdu, kun ei tuo kissa ole edes sähissyt, mutta kai sen kissan alituinen tuijottaminen laittaa kenet vain pelokkaaksi, niin julmasti osaa kyllä tuijotella.
Muutoinkin Masi vielä säikkyy jokaista vähänkin erikoista ääntä, esimerkiksi tuolin kolahdusta ja eilen illalla hän säikähti lapsen kiljahdusta, kun oli lapsia pihalla leikkimässä, kun olimme lenkillä. Samalla lenkillä ohitsemme meni myös ärhentelevä sakemanni, joka kyllä jaksoi suutaan soitella. Masia ei kiinnostanut juuri ollenkaan, liikutti vain toista korvaansa, kun kuunteli ja jatkoi nuuhkuttamista, mutta louskunta vain jatkui niin Masi nosti kyllä päänsä, ärähtihaukahti (miksikäs sitä sitten kutsuisi) kerran ja jatkoi taas haistelemista kuin toista ei olisi olemassakaan. Jämpti mies. Masissa on itsessään myös saksanpaimenkoiraa.
Kuvia otan Masista jossain vaiheessa, kun hän ei enää ole niin säikky. Nyt en halua stressata salamavaloilla tai kameran äänillä yhtään lisää. Antaa toisen kotiutua rauhassa. Masi tuossa köllöttelee sohvalla vieressäni, kun olen läppärillä, pitää päätä jalkani päällä ja koisaa. Taisi riehuminen tehdä hyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti