Temppuilua ja kehuja

Pojan kanssa olemme opetelleet uutta. Olemme harjoitelleet minun jalkojeni alta menemistä, jonka sitten vien vähän pidemmälle eli jalkojen ympäri pujotteluksi. Temppujen opettaminen on koiralle mukavaa tekemistä, Masista huomaa, että hän nauttii suuresti opettelusta (tai ainakin siinä ohessa saamistaan nameista).

Tällä hetkellä harjoittelemme tuota jalkojen ali menemistä jo siten, että liitän siihen joka kerralla käskysanan, sillä Masi menee hienosti jalkojen alta, kun kädellä osoitan, onnistuu vähintään sen 9/10. Naksutin on kyllä kätevä apu, ei tarvitse pitää nameja kädessä ja Masi tajuaa, että kun naksahtaa, että pian sieltä herkku tulee ja hän jaksaa jopa hetken odottaa. Teemme harjoitellessa kerralla 4-7 toistoa, sitten pidämme taukoa. Näin teemme kaikessa koulutuksessa ja opettelussa. Uuden asian kanssa tuohon 7 toistoon ei oikein meinaa päästä, kun Masi tuntuu kiihtyvän helposti uuden opettelun lomassa, kun tajuaa tehneensä oikein, innostuu nameista ja muuttuu ihan tättähääräksi. Kun sitten taas tutuimmissa jutuissa, kuten maahan menossa ja siitä ylös käskemisessä Masi helpommin kyllästyy, eikä noita tuttuja juttuja voi myöskään monen montaa toistoa kerrallaan tehdä. Lähinnä käytän niitä katsoakseni alussa, että millä miellä Masi on, että kannattaako harjoitella ollenkaan.

Masihan se siinä :)

Masi on oppinut hienosti meidän tavoillemme, lähinnä se, että on lopettanut karkailun. Eilen esimerkiksi olimme ilta/yölenkillä miehen ja Masin kanssa, minä olin ihan väsynyt ja pidin remmistä kiinni miten sattui eikä tarvittu isoa nykäystä, kun se lähti kädestä. Mitä teki Masi? Lähtikö juoksemaan karkuun onnesta soikeana silmissä katse, että lällällää? No ei! Masi käveli minun viereeni, odotti, että otin remmin käteen ja jatkoi sitten nuuhkuttelua ja kävelyä. Minä en siis käyttänyt edes mitään käskysanaa, en pyytänyt viereen, kutsuin tosin kyllä nimeltä. Masi on siis rauhoittunut kovasti lenkeillä, joillakin lenkeillä hän on kyllä kuin tuuliviiri, menee ja risteilee puolelta toiselle ja on virtaa täynnä, mutta uskoo, jos emäntä tai isäntä kehottaa olemaan vetämättä hihnassa. 

Unelmakoira tuo on, kuin savea, jota saa hellästi muovata, mutta myös Masi kasvattaa meitä. Hän on täysin erilainen kuin edellinen koiramme, sitä oli jo melkein unohtanut, että millaista on lenkkeillä koiran kanssa, joka todella haluaa liikkua eikä 100 metrin matkaan mene hartaasti nuuhkutellen puolta tuntia. :D

Pienen tauon jälkeen kirjoitus taas

Pitkä tauko ollut kirjoittamisessa, pahoittelen. Olemme elelleet tavallista arkea Masin kanssa eikä mitään suurempaa kerrottavaa sikäli ole. Masi on tosin saanut paljon uusia koirakavereita. Täytyy sanoa, että ihannekoira poika on siinä mielessä, että tulee melkeinpä toimeen koiran kuin koiran kanssa, hyvin harvoille yrittää vähän uhitella. Olin kuumeessakin tuossa pari päivää, jolloin minun osaltani lenkittely ja kouluttaminen oli jäissä, mies sitten lenkitti Masia, mutta ei uskalla viedä koiraa yksinään koirapuistoon, kun pelkää, ettei Masi kuuntele. Joo-o, ei Masi todellakaan kuuntele, jos on toisia koiria ja jotain oikein kivaa, kun kuurosokeus iskee niin ainoa mikä auttaa on mennä pois päin ja huudella "hei hei Masi". Se toimii... joskus. Noo, meillä on vähän harjoittelu kesken.

Kipeänä en tosiaan kouluttanut ollenkaan emmekä harjoitelleet mitään, sillä ei koulutuksesta tule mitään, jos kouluttaja on väsynyt ja keskittymiskyvytön, vilkas ja touhukas koira menee ihan sekaisin, kun kouluttaja reagoi kaikkeen hölmösti ja vaikuttaa vieläpä itse siltä, ettei koko touhu kiinnosta. Voiko silloin olettaa, että koira jaksaisi keskittyä?

Kaunis ja kiva talvi!

Kiltti poju Masi on, joskin tosiaan välillä niin villi, että en meinaa perässä pysyä, vähän päiväkohtaista, toisinaan Masilla on oikeita hulivilipäiviä, jolloin mietin, että onko tuo koira vai pyörremyrsky. Masi on myös alkanut kovasti juttelemaan, örisee ja ääntelee milloin minkäkin takia, yleensä se on merkki siitä, että nyt kelpaisi leikkiminen tai muuten vain huomio.

Masi todella rakastaa talvea! Nyt kun tuolla on oikein kunnon hanki niin Masi menee ja möyrii siellä, paikka paikoin hanki on niin mahtava, että Masi pystyy etenemään vain loikkimalla ja siellä hangessa riehumisen jälkeen lopputulos on onnellinen koira ja emännällä märät sukat. On tuo niin mahtava poika.

Talvi on luksusta

On ihanaa katseltavaa, kun Masi nauttii talvesta täysin rinnoin. Taitaa talvi olla herran lempivuodenaika. Itsekin nautin kyllä lumessa temmeltämisestä koiran kanssa, talvi on aina ollut lempivuodenaikani, mielestäni kaunein ja hauskin vuodenaika ja viileällä on mukavampi urheilla. Todella kiva, että Masi jakaa mielipiteeni talvesta.

Kohta pölmyän lumessa...

Kuvien laatu on kamala, mutta kuten jo aiemmin olen sanonut; en osaa kuvata.

RIEHUTAAN!

Meillä arki alkaa muotoutumaan, alkaa tulemaan se tietty rutiini, johon Masikin näyttää jo tottuneen ihan hyvin. Masin mielestä varmaan yksi mielekäs muutos on jokapäiväinen lihaisa rustoluu. Vatsa on hänellä hyvin kestänyt tähänastiset ruokavalion muutokset eli kananmuna ruoan joukossa lähes joka päivä, luun syöminen ja liha/raejuustolisä kuivaruoan joukossa yhdellä aterialla. Pian voi lihan määrää alkaa nostamaan ruoassa, mutta maltti on valttia tässä asiassa.

Masilla on luun ja lumessa riehumisen lisäksi jotain, mistä hän pitää hirveästi: karstaharjalla harjaaminen. Alkuun hän vierasti sitä harjaa, mutta on nyt alkanut nauttimaan, välillä itse kloppasee harjaa tassulla tai tökkii kuonolla ja katsoo sen jälkeen minua kertoakseen, että hei, nyt harjaat. 

Masin komennettavat vai Masin komentelijat?

Lupasin esitellä Masin paimennettavat eli perheemme kissajäsenet. Masi ei vielä kovinkaan niitä uskalla paimentaa ja komentaa, tuntuu vähän kissat pomottavan Masia ennemmin, mutta selvästi Masi uskaltaa jo enemmän päivä päivältä. Hypätä samaan sänkyyn nukkumaan rohkeammin päivä päivältä, kulkea kissojen ohi ilman kummempia luimuiluja. Toisinaan Masi tosin menee häntä koipien välissä, katse pois käännettynä toisen kissan ohi, mutta sekin on jo vähän lieventynyt.

Kirby ämpärissä. 

Yllä oleva kuva on juuri siitä kissasta, jota Masi aristaa enemmän. Kirby on tällä hetkellä 7½ -vuotias, pomottaja-ainesta. Kirby on narttu ja sitä mieltä, että hän on koko perheen kuningatar. Kuva on pari vuotta vanha, en saanut Kirbystä napattua uutta selkeää kuvaa, neiti hermostui totaalisesti kameraan ja lopetti yhteistyön. Kirbysta vielä sen verran, että kyllä hän on Masia käynyt nuolemassa, vähän kävi anturoita pesemässä, kun Masin kanssa sängyssä köllöteltiin, Masi ei oikein tiennyt, että mitä siitä ajattelisi. Että eivät he keskenään sentään tappele, Masi vain tuntuu alistuvan Kirbyn edessä helposti. Kirby on erikoistunut outoihin majailupaikkoihin. Ihan mikä tahansa, minne hän mahtuu ja saa itsensä ängettyä edes akrobaattiseen asentoon on ilmeisesti oikein mukava nukkumispaikka.Välillä ollut tilanteita, että ei ole sitten enää meinannut päästäkään pois... Pöljä katti.

Toinen kissa on nimeltään Tiki, ruoasta nauttiva nössykkä, joka tulee Masin kanssa toimeen hyvin. Haistelevat toisiaan toisinaan ja Masi päästää jopa Tikin omalle ruokakipolle joskus. Onneksi Masi sentään päättää, että milloin se hänelle käy ja välillä hän sitten komentaakin Tikin pois samalta kupilta. Masi on komennellut Tikiä myös esimerkiksi silloin, jos on huomannut Tikin nuolevan johtoja. Masi ärähtää ja ajaa Tikin johtojen kimpusta pois. Tuo vain kohdistuu väärään kissaan, Tiki kun vain nuolee johtoja, Kirby taas toisinaan puree niitä poikki asti. 

Tiki on jo 13-vuotias herra, jolle tosiaan kelpaa ruoka kuin ruoka. Ehkä sen takia tulevat Masin kanssa niin hyvin toimeen, kun ovat samanlaisia ahmatteja. Tiki tosiaan söisi mielellään kaikenlaista ei-kissoille tarkoitettua, kuten pakastemaissia, wokkivihanneksia, paistettua sipulia, herkkusieniä... Tiki ja Masi ovat kumpikin sitä mieltä, että on kello on ihan tyhmä, kun se näyttää väärää aikaa. Kellon pitäisi näyttää aina aikaa nimeltä Ruoka-aika.

Tiki tyytyväisen hymyn kera

Kissat tulivat minulle aikanaan lopetusuhan alta, se oli sellainen pikapäätös, kun ystävä soitti, että tutun tutulla on kaksi kissaa, joille ei ole löydetty uutta kotia ja seuraavana päivänä olisivat menossa lopetettavaksi. Pari tuntia myöhemmin kotona sitten tepasteli kaksi kissaa. Perhe kasvoi jossain vaiheessa eläkeläiskoiralla, jonka sain pitää nelisen vuotta. Hänet otin alkoholistinaiselta luokseni ja aikamoista vääntämistä oli alkuun jopa siinä, että koira ymmärsi, etten aio hakata harjalla. Kamala miettiä, miten eläimet ovat joillekin kertakäyttötavaraa tai huonekaluja.

Masi on sitten taas helppo koira siinä mielessä, että häntä on pidetty hyvin ja entisen omistajan suru siitä, että joutuu sairauden takia luopumaan Masista oli niin käsinkosketeltavaa, että meinasin itsekin pillahtaa itkuun, ja meinaan nytkin, kun ajattelen. Masi ei ole ongelmakoira, vaikka vähän säikky onkin, mutta Masi onkin kokenut aika ikävän lapsuuden, ennen kuin pääsi edelliselle omistajalle aikuistumaan tasapainoiseksi herrasmieheksi, eivätkä kaikki voi olla rohkeita leijonia. Kuitenkin Masi on hyvin luottavainen ja ihmis- ja koirarakas ja kouluttamisesta nauttiva ja oppivainen. =)

 Lapsuudenkodissani oli kissoja, koiria, kanoja, lehmä, minipossu, erilajisia lintuja, kaneja... Eläinten kanssa tullut toimittua ja oltua lapsesta pitäen siis ja kotoa olen oppinut eläinten arvostamisen ja kunnioittamisen. Kunpa kaikki muistaisivat, että kotieläimet ovat täysin ihmisen toimista riippuvaisia, eläviä olentoja, eivätkä mitään viihdykettä tai yksinäisyyden tai hellimisenhalun korvikkeita. Eläimet auttavat kyllä yksinäisyyteen ja haluavat hellyyttä sekä antavat itsekin rakkautta takaisin ja kyllä sitä viihdettäkin eläinten kanssa olemisesta saa, mutta jokainen eläin tarvitsee ohjausta, rajoja ja huolenpitoa ja ennenkaikkea sitoutumista hyvinvoinnista huolehtimiseen.

Ehkä on fiksua lopettaa tämä teksti, ennen kuin alan pitämään hirveän saarnan siitä, miten mielestäni ei esimerkiksi lapsen syntyminen perheeseen ole mikään kunnollinen syy luopua kissoista. No, loppupointtina sanottakoon, että lähinnä omistajan sairaus, paha allergia tai se, ettei enää kykene hallitsemaan omaa lemmikkiään ja se rasittaa koko perhettä ja lemmikkiä itseään, ovat ainoita syitä, jotka kykenen ymmärtämään lemmikin luopumisen yhteydessä.

"Emmää nää enkä kuule mitään"

Huomattu on, että Masi osaa kyllä hermojen koettelunkin. Ilkikurinen ja kuuro tuntuu olevan välillä. Mutta ei sitä nyt voi olettaakaan, että tässä ajassa toinen olisi kaiken oppinut. Eilen meni hermot, kun Masi onnistui karkaamaan mieheltä lenkillä. Mies sitten soitti, että tule ottamaan Masi kiinni. No eihän Masia kiinni saa eikä luoksetulokäsky toimi vielä tilanteissa, jossa on liikaa omaa kivaa koiruudella. Valistin kyllä miestä sitten lopulta oikeasta tavasta saada Masi takaisin kotiin eli seuraamaan. Minä sain Masin kotiin siten, että kun Masi huomasi emännän tulevan niin johan kiinnostui. Hetken hän ramppasi ties minne ja mitä kautta, minä rauhallisesti kävelin "perässä", vähän katsoin, että toinen ei autotielle suuntaudu ja kun olimme turvallisemmalla alueella niin lähdin vain kävelemään pois päin, kotia kohti. Ja siinä se herra sitten seurasi nätisti, meni rappukäytävän ovesta sisälle, kipusi portaat ja katsoi kotiovea, että enkö minä jo avaa sitä. Rauhallisuus ja sellainen asenne, että no, tälläistä tämä joskus on, no big deal eli ei tee asiasta numeroa, toimi Masin kohdalla.

"Ei kuule kiinnosta, anna mun nyt tehdä omia juttuja"

Miehelle sanoin, että Masia ei kannata alkaa yrittää ottaa kiinni, koska pöljä innostuu siitä vain entisestään ja luulee, että hänen kanssaa leikitään. Ja muistutin myös siitä, että ei, en ole millään ehtinyt tai pystynyt vielä tässä ajassa saamaan Masia kuuntelemaan "tule"-käskyä jokaisessa häiriötilanteessa. Meillä kun on koirien kanssa mennyt asiat useimmiten niin, että minä koulutan ne suurimmaksi osaksi ja mies on sitten se kyykytettävä, jota koirat vie aina kuusnolla. Täytyy vähän potkia miestä persiille asian suhteen, ettei hän ole ihan koiran vietävissä. ;)

Masi tosiaan on oppinut jo monia asioita välttävästi eli siis tekee oikein vähintään 9/10 silloin, kun häiriötekijät ovat minimissä. Mutta ei toivoakaan, että korvat toimisivat ollenkaan, jos on toinen koira lähettyvillä, vastaan tulee ihminen, tien yli juoksee orava... Tähän mennessä olemme siis harjoitelleet kontaktin pitämistä silmiin katsoen käskystä, istumista ja siinä oikeasti pysymistä, istuahan Masi jo käskystä osasi, mutta ei se persii oikein paikoillaan pitkiä aikoja pysy, luoksetulemista, joka tosiaan toimii, jos ei häiriöitä pahemmin ole ja tänään tuli harjoiteltua jo seuraamista, koska Masi itse teki aloitteen siihen suuntaan, joten tietysti piti napata hyvä käytös esille ja lähteä vahvistamaan sitä. =)

Tänään kävimme aamusella koirapuistossa, jossa harjoittelimme näitä juttuja, mutta korvien kuuroutumisen huomasi, kun puistoon oli tulossa toinen koira. Hissukseen Masi tässä oppii vielä, että tilanteessa kuin tilanteessa kannattaa emäntää kuunnella, että se on paljon kannattavampaa kuin olla kuuntelematta. Koiran kouluttamista ei pidä ottaa liian vakavasti, huumorintajua ja ITSELLEEN nauramisen taitoa tarvitaan, sillä ei se koiran vika ole, jos asiat ei suju, vaan kouluttajan itsensä. Kärsivällisyys tosin saisi tulla myyntiin kauppoihin...

"Tuolla on taas jotain, korvat menee lukkoon, kliks."

Masia olemme nyt tottuttaneet luihinkin, poronluuta raakana olemme antaneet. Nyt hän on saanut vain aivan pieniä palasia, sellaisia, että on joutunut kyllä pureskelemaan vähän, mutta ettei tule syötyä kerralla liikaa. Pystyy helpommin totuttamaan ja säännöstelemään, kun on pikkuisia luita. Luihin tottumattomalle kun ei sitä luuta voi kerralla paljoa antaa vaan totuttaminen on tehtävä vähän kerrallaan. Poika kyllä näyttää nauttivan luiden syömisestä hurjasti. No, kukapa koira ei?

Huomenna voisin esitellä Masin paimennettavat ja nukkukaverit eli kissat, piti se tehdä jo tänään, mutta olikin muuta kerrottavaa. 

Luumusoseilua

Tein eilen luumusosetta, jota laitoin pieninä annoksina pakastimeen. Sitä on helppo ottaa sieltä sulamaan, jos koiralla ilmenee ummetusta. Sose on kätevämpää kuin kuivatut luumut, sillä kaikki koirat eivät kuivattuja luumuja syö. Soseen saa helposti jonkun muun ruoan joukkoon, vaikka paistetun jauhelihan sekaan tai maksamakkaran joukkoon. Koirien ummetusta olen hoitanut aina siten, että annan luumusosetta ja pellavasiemenöljyä, seurailen jonkin aikaa ja ruokin vähemmän, jos koira ei itse tajua olla syömättä. Paastoaminenkaan ei ole pahasta, mutta sitten on taas ruokinta aloitettava hissukseen, koska muutoin se vatsa on kovalla ihan heti uudestaan.

Luumusoseen teen ihan siten vain, että keitän luumuja ilman kiviä, kunnes ovat todella pehmoisia, että ne saa ihan kauhan avulla soseeksi, jos haluaa todella hienojakoista sosetta voi käyttää tehosekoitinta. Lisään vain vähän vettä ja soseutan, siinä se. Jos koira on sellainen, että suostuu syömään luumusosetta ilman ruokaan sotkemista niin lisään usein vähän hunajaa sulatettuun soseeseen ja pellavasiemenöljyn laitan joukkoon siinä vaiheessa myös.

Minusta on hyvä olla varuilta sosetta jo pakastimessa, kun koira kerran talouteen tuli. Ettei tarvitse masupipuilun keskellä alkaa soveltamaan sosetta tai kuivattuja luumuja. =)

Eilen otin jopa muutaman kuvan Masin kanssa lenkillä ollessamme, niistä yksi nuuhkutuskuva tännekin sitten. Täytyy yrittää vähän skarpata tuon kuvaamisen kanssa, sillä kuvat elävöittävät blogia kummasti. Tosin olen surkea kuvaaja ja kamerakin on huono,  mutta no, kun edes vähän saa selvää niin se riittää minulle. 

Hyvää huomenta!

Kävin eilen Mustissa ja Mirrissä ostamassa Masille valjaat, sellaiset fleecepehmusteiset Y-valjaat, jotka kyllä osoittautuivat hieman isoiksi, kun Masi ei ollut mukana sovittamassa, mutta toisaalta eivät kyllä kiristettynä pyöri päällä tai haittaa juoksemista ollenkaan, joten eiköhän noilla nyt hetki pärjätä. Vedonestovaljaita kun en halua käyttää, hiertävät ja sattuvat toiseen kuitenkin. Masi on sitä paitsi oppinut jo olemaan vetämättä, ei vedä, vaikka olisi pelkkä panta käytössä. Ainoastaan tien ylitykset ovat jostain syystä sellaisia, että tien yli pitäisi muka juosta. Masi kyllä nätisti pysähtyy siihen pyydettäessä, yleensä, ja jos ei heti ymmärrä mitä emäntä hihkaisee niin nykäisen pikkuisen hihnasta ja toistan käskyn, siinä vaiheessa Masi viimeistään jo pysähtyy odottamaan eikä ryntää tien yli ennen kuin minä annan merkin, että voimme ylittää. Osan kerroista Masi jo kävelee nätisti tienkin yli, mutta harvemmassa ne kerrat ovat.

Ostin eilen myös varoitusvalon heijastimella, pitäähän sitä koiran näkyä pimeällä. Hankin myös joustavan lisäpalan hihnaan paristakin syystä. Masi saattaa välillä säntäillä, no tällä hetkellä enää lähinnä sen tien yli yrittää spurtata, se vaimentaa sitten nykäystä. Säästää Masin kroppaa ja lenkittäjää, kun ei tule ihan niin vahvoja äkkipysähdyksiä ja -nykäyksiä vaan on hieman joustoa. Ja toinen syy on se, että eilisen lenkitin Masia jo parista vanhasta hihnasta tehdyllä "talutuvyöllä", jossa minulta menee remmi vyötärön ympäri ja siitä lähtee sitten talutushihna Masiin. Pari erilaista yhdistin ja siinä on lenkkejä sitä varten, että Masin saa helposti lähemmäs tai ihan viereen jos on tarvis. Vähän vajaa kolme metriä sillä systeemillä on joustopalan kanssa pituutta. Sen remmin kanssa ekat pienet pissatukset ihan vain kävelimme ja illalla pitkällä lenkillä sitten vähän testailimme hölkkäämistä sen kanssa. Masille kivaa treeniä, kun minä toimin vastuksena ja Masi saa kuitenkin vähän hölkkäillä.

Tuo systeemi on meillä nyt käytössä jonkin aikaa, kävelylenkkeihin ja pieneen hölkkään, tässä jossain vaiheessa hankin sitten ihan kunnollisen juoksuvyön itselleni, kunnon juoksuhihnan ja paremmat valjaat Masille.

Fleksin kanssa Masi kulkee muuten myös todella nätisti ja se onkin tärkeää, koska mies on niin jästipäinen sen suhteen, että hän kun on tottunut aina käyttämään fleksaa koiran kanssa niin hän käyttää sitä jatkossakin.

Masin höperöistä touhuista voisin sen verran kertoa, että hänellä on hassu tapa lelujen kanssa tai niiden tuomisessa meille. Tennispalloja hän vie isännälle ainoastaan, minulle ei vahingossakaan, mutta sitten taas mitään noista muista leluista hän ei vie miehelle. Testasimme, että minun heittämä pallo ei kiinnosta, mutta jos mies heittää palloa niin johan se pitää innostuneena hakea... Taitaa pallot olla miesten juttu. =D

Sekalaista höpötystä

Masi on ymmärtänyt jo hienosti, mitä naksutin merkitsee. On nopea poika oppimaan. Ja kiltti, hellyydenkipeä, miellyttämisenhaluinen ja touhukas rasavilli. =)

Tänään meillä oli oikein mukava päivälenkki. Tunti ensin käveltiin ja välillä hölkättiin ja juostiin, kuljimme metsässä kallioilla ja rämmimme siellä, ylämäkiä juoksimme ylös hirveää kyytiä ja välillä opettelimme luoksetulemista, remmissä tosin. Fleksi oli käytössä tällä lenkillä. Kyllä Masi luokse tulee, kun kauempana huitelee ja emäntä huikkaa, "Masi, tule". Ja minun kohdallani kuuluukin naks ja nami löytää tiensä Masin suuhun, siitäkös poika on innoissaan. Mutta tuo toimii siis vain remmissä, koirapuistossa en ole edes viitsinyt testata, kun siellä on liikaa virikettä pojulle. Koirapuistossa Masi tulee luokse kyllä, kun kävelen toiselle puolelle puistoa, sillä tavalla me sieltä poistumme, eli Masi tulee itse viereen tarkistelemaan, että mitä se emäntä nyt touhuaa, rapsutan vähän ja otan samalla kiinni.

Sen tunnin kävelyn jälkeen poikkesimme koirapuistossa parinkymmen minuutin verran, mutta sitten alkoi tulemaan jo niin paljon koiria, että tuumasin olevan parempi viedä poika pois, kun tuli liikaa hulinaa. Alkuun Masi sai kyllä leikkiä toisen koiran kanssa ja hienosti se sujui, kunnes tuli kolmas uros puistoilemaan. Masi ei oikein siitä pitänyt ja sitten alkoikin tulemaan koiria vielä enemmän, joten lähdimme puistosta ja kävelimme vielä puoli tuntia. Masi oli todella innoissaan alaovella, häntä vispasi ja poika tepsutti siinä, että avaa jo, avaa jo. Raput säntäsi ylös ja raaputti meidän ovea taas ajatuksena, että avaa jo hyvänen aika. Tuli ihan sellainen olo, että Masi yritti sanoa "kiva lenkki oli joo, mutta jotain rajaa hei. Mun pitää tarkastaa, onko kissat tallessa!"

Tämän tekstin alapuolella on pari kuvaa, kun Masi touhuaa aktivointilelun kanssa keittiössä, mutta hänellä meni hermot keittiössä leikkimiseen, kun pöytä oli tiellä eikä ollut tilaa kääntyillä ihan miten lystää, joten hän nappasi lelun suuhun ja kantoi sen olohuoneeseen ja pyöritteli sen tyhjäksi nameista.

Masi on kyllä sellainen, että kaipaa todella paljon ja usein jotain aktiviteettia ja tekemistä, mutta onneksi hänestä näkee helposti, että missä vaiheessa tarvitaan puuhaa ja kyllä hän itsekin sen osaa kertoa.

masileikki

masileikki, a photo by Marimarmar on Flickr.

Masi touhuaa älylelun kanssa. =)

Masi leikkii

leikki2, a photo by Marimarmar on Flickr.

Tämän päivän ajatuksia

Masi alkaa kotiutumaan jo ihan hyvää vauhtia, kissoillekin uskaltaa jo vähän ärähtää, kun kumpikin niistä tuntuu koko ajan haluavan haistella eikä Masi saisi olla rauhassa ollenkaan.

Aamusella kävimme taas koirapuistossa, tällä kertaa sinne tuli Masille seuraakin. Todella kiltti valkoinenpaimenkoira narttu, jonka kanssa Masi juoksi ja riehui. Masi oli riehumisen jälkeen aivan kuitti, joten muutimme suunnitelmia ja teimme pitkän kävelylenkin vasta päivällä. Olin ajatellut nimittäin, että olisimme koirapuistosta lähteneet kiertämään kunnon lenkkiä, mutta täytyy antaa Masin totutella liikunnan lisääntymiseen. Päivällä me sitten rauhallista tahtia jolkottelimme tunnin lenkin, Masi pentele meni ja karkasi jopa, mutta tuli luokse pienen juoksukierroksen jälkeen, kun jäin vain rauhallisesti paikoilleni seisomaan ja kutsuin nimeltä rauhallisesti. 

Tänään punnitsimme Masin. Sellaiset vähän päälle 22 kiloa herra painaa tällä hetkellä, joten reippaammin saan ruokkia. Alan lisäämään kananmunaa nyt ensi alkuun päivän nappuloihin ja lihaa alan antamaan vähän kerrallaan. Tässä täytyy  vähän katsella painon kehittymistä, löytää tasapaino ruoan ja koulutusnamien suhteen verrattuna liikuntaan. Mieluusti punnitsen koiraa, se on aina tarkempi tapa seurata painon kehittymistä kuin silmä, osaa puuttua vähän nopeammin vääränlaiseen ruokalistaan. Nyt täytyy pitää huolta, että Masin lihaksilla on rakennusaineita kehittyä ja energiaa alkaa harrastamaan. Painohan ei ruokavaliosta kaikkea kerro, energian saannin ja kulutuksen tasapainosta ainoastaan. Ruokavalion sopimisen näkee sitten jaksamisesta, turkista, vatsan toiminnasta jne. 

Masin kanssa alamme tässä piakkoin harjoittelemaan kontaktin pitämistä käskystä, sen jälkeen voisimme harjoitella seuraamista ja paikoillaan pysymistä, josta ei lähdetä liikkeelle ennen kuin emäntä antaa luvan.  Luoksetuleminen on myös opeteltava tässä heti pian. Tänään olemme tutustuneet naksuttimeen, huomenna jatkuu harjoitukset sen oivaltamisessa jälleen. 

Masin makupalat -ohje

Kehittelin tänään ihan Masia varten herkkureseptin, sellaisia rapeita koulutusnameja ja resepti oli ainakin Masin mielestä todella onnistunut. Edellinen omistaja osasi hyvin valistaa parista Masin heikkoudesta: maksamakkara ja juusto. Masi on vehnäallergikko, joten vehnäjauho ei tullut kysymykseenkään, onneksi mantelijauho on monin verroin terveellisempää. Tänään sitten pellillisen niitä paistoin, taikinaa on vielä jääkaapissa, sen paistelen sitten huomenna.

Masin makupalat

300 g maksamakkaraa

1 dl juustoraastetta

2 kananmunaa

0,5 dl vettä

1,5 dl kaurahiutaleita

3 dl mantelijauhetta/-jauhoa

Muussaa maksamakkaraa veden ja kananmunien kera tahnaksi ja lisää muut aineet, sekoita hyvin taikinaksi. Pyörittele pieniä palloja tai mutoile litteiksi kekseiksi. Paista 150 asteessa, kunnes ovat rapeita, aika riippuu makupalojen koosta.

Taikinasta voi tehdä myös pienen piparimuotin avulla keksejä, mutta silloin on hyvä jauhottaa pöytää, koska taikina on tahmeaa. Maksamakkaran sijasta voi käyttää pehmeää koiranmakkaraa tai vaikka lihapateeta. 

Uusi perheenjäsen; Masi

Eilen meille muutti koiraherra Masi, vähän päälle viisivuotias touhukas vipeltäjä. Virtaa piisaa kuin pienessä kylässä ja hauskaa on ehtinyt olemaan jo. Kävimme heti aamusta koirapuistossa riehumassa, se on tuossa ihan vieressä, vilkkaampi puisto, mutta ei siellä ketään aamu kuudelta ole, joten saimme rauhassa temmeltää ja tutustua. Namien avulla vähän opettelimme miten "tänne" käsky toimii, ihan kesken leikin ja juoksun ja kyllä tuo herkkusuu samointein tuli namia hakemaan. Se oli sellaista pientää lisäkivaa siellä juoksentelun ohessa. Välillä Masi jahtasi minua ja välillä minä jahtasin Masia, välillä Masi sitten vain nuuhkutteli tai kieriskeli lumessa. Reilu tunti siellä vierahti heittämällä ja tarkoitus olisi mennä iltasella uudelleen, mutta varmaan kauemmalle koirapuistolle, sillä se on hiljaisempi.

Masi oli aamulla ihan innoissaan siitä, kun näki parvekkeelta, että lunta pyryttää oikein kunnolla, tassulla kaapi parvekkeen kaiteen seinämää, katsoi sadetta, sitten minua. Teki hyvin selväksi, että nyt on kiva keli. Mikäs siinä, itseäkään ei lumipyry haitannut yhtään enää siinä vaiheessa, kun näki miten koira on ihan onnessaan sankasta lumisateesta, jossa ei eteensä nähnyt kunnolla. Sellainen ilma on minullekin hyvä ilma, josta koira pitää.

Tämä aamu on tosiaan ollut oikein mukava, mutta on kodin vaihdos vaikeaa Masille kuitenkin. Hän on hieman säikky ja pelokas eikä eilen illalla meinannut ruoka maistua, meni se sitten lopulta parempiin suihin, mutta selvästi on ihan outoa joutua kahden tuntemattoman ihmisen kidnappaamaksi talouteen, jossa on vielä kaksi kissaa.

Toisen kissan kanssa Masi tulee oikein hyvin toimeen, nuuhkivat toisiaan ohi kulkiessaan ja leikkivät jo vähän hippaakin tässä aamulla. Mutta toista kissaa Masi tuntuu aristavan, jopa pelkäävän. Kissan ei tarvitse kuin istua eteisen lattialla niin Masi ei uskalla kävellä eteisen halki keittiöön. Siinä vaiheessa uusi emäntä tulee hätiin ja houkuttelee koiraa sanomalla: "Masi, tule, tule tänne, tule vaan" ja samalla hätistellen kissaa kauemmas ja Masi uskaltaa sitä mukaa edetä huoneesta toiseen. Eiköhän se pelko pian haihdu, kun ei tuo kissa ole edes sähissyt, mutta kai sen kissan alituinen tuijottaminen laittaa kenet vain pelokkaaksi, niin julmasti osaa kyllä tuijotella.

Muutoinkin Masi vielä säikkyy jokaista vähänkin erikoista ääntä, esimerkiksi tuolin kolahdusta ja eilen illalla hän säikähti lapsen kiljahdusta, kun oli lapsia pihalla leikkimässä, kun olimme lenkillä. Samalla lenkillä ohitsemme meni myös ärhentelevä sakemanni, joka kyllä jaksoi suutaan soitella. Masia ei kiinnostanut juuri ollenkaan, liikutti vain toista korvaansa, kun kuunteli ja jatkoi nuuhkuttamista, mutta louskunta vain jatkui niin Masi nosti kyllä päänsä, ärähtihaukahti (miksikäs sitä sitten kutsuisi) kerran ja jatkoi taas haistelemista kuin toista ei olisi olemassakaan. Jämpti mies. Masissa on itsessään myös saksanpaimenkoiraa.

Kuvia otan Masista jossain vaiheessa, kun hän ei enää ole niin säikky. Nyt en halua stressata salamavaloilla tai kameran äänillä yhtään lisää. Antaa toisen kotiutua rauhassa. Masi tuossa köllöttelee sohvalla vieressäni, kun olen läppärillä, pitää päätä jalkani päällä ja koisaa. Taisi riehuminen tehdä hyvää.