Koiran lihapullat

Lihapullia on kätevä käyttää koiran koulutusnamina, jos vain on mahdollisuus vähän pehmoisempia nameja kantaa mukana. Koiralle varta vasten tehdyt lihapullat maistuvat kyllä ihan juhla-aterianakin, lisukkeeksi voi keitellä vaikka tummaa riisiä. 

Yksinkertaisimmillaan lihapullat voi tehdä pelkästä jauhelihasta ja  kananmunasta. Juustoa, valkosipulia tai vaikka lohiöljyä voi lisätä, näkkileipää murskattuna... Kokeilemalla löytää sen oman parhaan kokonaisuuden ja reseptin. Itse en korppujauhoja käytä koiran lihapulliin ikinä. Juustoraastetta laitan toisinaan, se auttaa kananmunan ohella sitomaan pullia ja Masi rakastaa. Valkosipulia saatan laittaa pienissä määrin... Riippuu ihan siitä, millä tuulella olen lihapullia tehdessäni ja mitä sattuu kaapista löytymään. Kaurahiutaleita, mantelijauhetta ja oikeastaan kaikenlaista on tullut testailtua. Erilaisten variaatioiden kokeileminen on mukavaa puuhaa. Minä ainakin pidän. 

Kuvanmuokkauksen uhrina 

Tarkkaa reseptiä minulla ei ole laittaa, mutta pyydettäessä voin seuraavalla kerralla pullia pyöräyttäessäni mitata tarkemmin aineksia ja kehitellä paperille asti reseptin. Yleensä kun tosiaan vain "heitän" ainekset kulhoon ja silmämääräisesti ja käsituntumalla katson, että milloin taikina on hyvä. 

Puuhapäivä

Eilinen oli riehakas, hauska ja maistuva päivä Masille. Poika oli silminnähden onnellinen ja tyytyväinen illalla, kun kömmimme nukkumaan. 

Aamusella raahasimme Masin kanssa isännänkin koirapuistoon ja siitäkös Masi tykkäsi. Isännän kanssa kun saa riehua ja kunnolla. Emäntä kun tuppaa olemaan usein niin tylsä, että aikansa siellä puistossa riehutaan, mutta sitten alkaa kaikenlainen typerä kouluttaminen, johon pitäisi muka keskittyä ja vielä olla rauhallinen.  Kolmistaan me sitten juoksimme, leikimme hippaa, painimme ja välillä halailimme koko perhe. Masi nautti eikä säästellyt pusuja. Eilinen meni muutoinkin pitkien lenkkien parissa. 

Iltasella Masi sai ensimmäistä kertaa järeämmän kokoisen luun. Aiemmin hän on saanut jäystettäväkseen suhteellisen pieniä ja helppoja poronluita. Tällä kertaa tuli nenän eteen ihan kunnollisen kokoinen naudanluu, josta on vielä tänäänkin puolet jäljellä. Sen syöminen olikin alkuun Masille aikamoinen älypähkinä, mutta lopulta poika oivalsi, että pelkän pinnan jäystäminen on kovin tylsää. Kissojakin tuli komennettua, ei ole kissoilla mitään asiaa metriä lähemmäs luuta. 

Kuvanmuokkausta

Olen jo tunnustanut, että olen järjettömän huono ottamaan kuvia. En onnistu niissä ikinä. Blogia varten otin kuvia kamerasta ja aloin muokkaamaan yhtä kuvaa Gimpillä (avoimeen lähdekoodiin perustuva kuvankäsittelyohjelma) ja sain aikaan mielestäni hauskan kuvan. Kollaasin tein kyllä photobucketin työkaluilla, sain kuvat sinne laitettua ajatuksen, että laitan kuvat tänne rinnakkain. 

Kuvassa/kuvissa Masi köllöttelee vilttinsä päällä. Masi on ominut sen viltin itselleen, sen peiton päällä hän matkasi meille. Vanhan peiton laitoimme auton takakonttiin suojaksi koiran mahdollisilta oksennuksilta tai muilta automatkan ikävyyksiltä ja Masi tykästyi peittoon kovasti. Nykyisellään se peitto sitten lojuu vähän missä sattuu milloinkin ja Masi myllää siitä aina paikkaa itselleen. Emäntä sitä siirtää pois lattialta vain siivouksen ajaksi, jolloin poju painelee tuhahdellen makuuhuoneeseen sänkyyn nukkumaan. 

Ihan hauska kuva mielestäni. Ei tuosta poikaa tunnistaisi, jos ei tietäisi. 

Masi köllöttelee tälläkin hetkellä samaisen peiton päällä, peitto on vain tänään jo eri paikassa. Ja minä lupasin itselleni, että yritän kuvata Masia päivemmällä, jos vaikka saisin jokseenkin onnistuneita kuvia. Ei kuvaamista opi, jos ei opettele. Mieheltä olen pyytänyt, että josko ottaisi kamerankäyttötaitoisena noita kuvia, mutta sieltä tulee aina miehinen vastaus: "Juu, myöhemmin, tässä joku päivä. "

Hoito-toimet onnistuvat sujuvasti

Blogin päivittäminen on ikävästi jäänyt, tässä on ollut kiirettä jos jonkinlaista. Meillä oli muutto ja ajatukset ovat muutoinkin olleet ihan muualla kuin internetissä tai koneen ääressä istumisessa.

Masi on tällä välin tottunut hoito-toimenpiteisiin. Kynsienleikkaaminen, peseminen, korvien putsaaminen yms. sujuvat. Siinä missä hän oli alkuun koira, joka näytti "hymyään" heti jos tassuun koski, hän antaa nyt todella hienosti leikata kyntensä. Edellisen koiran kanssa kynsien leikkaamiseen opettaminen oli paljon haastavampaa, Masi oppi sen melkeinpä lennosta. Oppi sietämään sitä siis. Nykyisellään Masilta saa kynsien leikkaamisen jälkeen pusuja vaikka millä mitalla, häntä heiluu ja poika on kovin innoissaan.

Miten se opettaminen meillä sitten tapahtui? Miten Masin sai oppimaan, että emännän käsiä ei syödä, niitä ei näykitä, ei purra, emännälle ei irvistellä eikä tempoilla vastaan, oppimaan, että ei ole hätää ja se on vain asia, joka vain tehdään.

Vinkkini kynsien leikkaamista kammoavan koiran kanssa:

1. Totuta koira siihen, että koskettelet kynsiä käsin, vaikka kun koira makoilee sohvalla vieressä. Huomaamatta, ilman, että kynnet yhdistyvät millään tavalla jännitykseen. Ole rento.
2. Muuta kynsisakset mukavaksi asiaksi: anna herkkua, leiki, harjaa tai tee muuta mukavaa, kun pidät saksia kädessä, mutta älä leikkaa kynsiä vielä tässä vaiheessa.
3. Kun koira ei enää kammoa kynsisaksia tai kynsien koskettelua erikseen, yhdistä sakset kynsien kosketteluun eli koske kynsiä saksilla, älä enää pelkillä sormilla.
4. Kun koira pysyy rauhallisena saksilla kynsiä koskiessa, leikkaa kynnet. Älä kuitenkaan stressaa koiraa heti ensimmäisellä kerralla liikaa, leikkaa ekalla kerralla koirasta riippuen yksi kynsi tai yhden tassun kynnet.

Tärkeintä on, että koiraa ei päästetä missään vaiheista päättämään itse, että milloin touhu loppuu. Jos koira yrittää vaikka jo 1. vaiheessa lähteä pois, kun kosket kynsiä, ota koira takaisin vierelle, rauhoita tilanne ja kun koira on rauhallinen, anna lupa lähteä.

Kaikki tavat eivät toimi kaikkien koirien kanssa, se on hyvä muistaa. Masin kanssa nuo vaiheet sai käytyä läpi nopeaa tahtia ja nyt kynsien leikkuun ajan Masi pysyy rauhallisena, ei hötkyile eikä stressaa. Tärkeän huomautuksen haluan vielä sanoa: Älä itse pelästy/ala voivottelemaan/ylireagoi, jos leikkaat verikynteen. Se on yksi varma tapa saada koira kammoamaan kynsien leikkaamista. Pelkäämään tilannetta, jossa omistaja saattaa käyttäytyä stressaavalla tavalla. Sitä se koira lopulta enemmän pelkää kuin sitä, että taas se omistaja kuitenkin liikaa leikkaa ja sattuu. Tällainen kuva minulle on tullut.

Lupaan parantaa nyt tapani tämän blogin kanssa, vaikka en nyt jatkossakaan joka päivä päivittelisi niin kyllä juttuja, vinkkejä ja vaikka noita koiranruokareseptejä olisi, kunhan vain malttaisin istua paikoillani ja kirjoittaa.